Pixelache Festival 2007

Nordic VJ Meeting

29 maaliskuu — 1 huhtikuu 2007, Helsinki, Finland

Pikseliähky on tänä vuonna entistä kansainvälisempi

Festivaalin lopullinen ohjelma vahvistunut

Helsingissä 29.3.-1.4.2007 jo kuudetta kertaa järjestettävä Pohjoismaiden suurin elektronisen taiteen festivaali on entistä laajempi ja kansainvälisempi. Pikseliähkyn Nordic VJ Meeting tuo Helsinkiin yli 60 ulkomaisen VJ:n joukossa mm. alan pioneereihin kuuluvan Hexstatic-duon. Festivaalin yhteydessä jaetaan perjantaina 30.4. mediakulttuurin arvostettu Prix Möbius Nordica -palkinto. Audiovisuaalisten ja interaktiivisten projektien lisäksi festivaalin ohjelmassa on lukuisia konsertteja, klubeja, työpajoja sekä seminaareja.

Pikseliähkyn tämänvuotisiin päätapahtumiin kuuluva Nordic VJ Meetingkokoaa ensimmäistä kertaa yhteen Pohjoismaiden ja Baltian alueen VJ-artistit eli ‘videojukat’ joiden ilmaisuväline on livenä miksattu video. Audiovisuaalisen luovuuden ytimeen pureudutaan neljän päivän aikana niin teorian kuin käytännönkin tasolla. Videotaide jalkautuu myös Helsingin katukuvaan: actionia on odotettavissa ympäri kaupunkia 22.3.- 1.4.

Rajoja rikkovasta luovuudestaan tunnettu Hexstatic on yksi VJ-kulttuurin tärkeimpiä uranuurtajia ja festivaalin odotetuimpia ulkomaisia vieraita. DJ Magazinen lukijat valitsivat englantilaisduon vuoden 2005 parhaaksi VJ-aktiksi maailmassa. Itävaltalaisen Lian ja portugalilaisen @c:n audiovisuaalinen performanssi leikittelee improvisaatiosta syntyvän abstraktin estetiikan monimuotoisuudella. Rinneradion musiikin ympärille rakentuva esitys Värähtelyä! tuo yhteen äänen ja kuvan välistä dialogin seitsemän eri taidemuodon kautta. Lopputuloksena on konsertinomainen äänimaalaus. VJ Jamming Session vapauttaa kolme DJ:tä ja parikymmentä VJ:tä maratonmuotoiseen audiovisuaaliseen jammailuun.

Pikseliähkyn puitteissa järjestettävä Osallistumisen arkkitehtuurit -seminaari tutkii uusien nettiyhteisöjen dynamiikkaa ja luovaa voimaa. Miljoonat ihmiset tuovat tekstien, kuvien ja videoiden muodossa päivittäin oman henkilökohtaisen panoksensa näiden yhteisöjen kehittämiseen. Kolmipäiväisessä tapaamisessa kansainvälinen joukko taiteilijoita, tutkijoita ja ruohonjuuritason aktivisteja analysoi näiden verkostojen muodostumista, rakennetta ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Pikseliähky on kasvanut muutamassa vuodessa Pohjoismaiden suurimmaksi elektronisen taiteen tapahtumaksi ja vakiinnuttanut asemansa alan tärkeänä kansainvälisenä kohtaamispaikkana. Eri tapahtumissa esiintyy tänä vuonna yhteensä yli sata ulkomaista huipputekijää. Ruohonjuuritason tekijöille Pikseliähky tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden esitellä yleisölle omia, usein vasta prosessivaiheessa olevia audiovisuaalisia projektejaan.

Pikseliähky-verkosto laajenee myös maantieteellisesti entistä kansainvälisemmäksi. Eteläamerikkalainen elinympäristö ja kansainvälinen mediataide kohtaavat ensimmäistä kertaa Pixelazo-festivaaleilla Kolumbiassa kesäkuussa 2007. Medellinissä ja Amazonin viidakossa järjestettävät tapahtumat tähtäävät mediataiteen tunnetuksi tekemiseen sekä vireämpään yhteistyöhön kolumbialaisten taiteilijoiden ja kansainvälisen elektroniikkataideskenen välillä.

Pariisissa viime vuonna debytoinut sisarfestivaali Mal au Pixel saa jatkoa 16.-21.4 2007. Otsikolla Democracy – Do it yourself! tapahtuma perehtyy – juuri ennen Ranskan presidentinvaaleja – taiteilijoiden, tutkijoiden ja mediayhteisöjen mahdollisuuksiin osallistua poliittisen ympäristön ymmärtämiseen ja muokkaamiseen.

Lisätietoja Prix Möbius Nordica kilpailusta: www.prixmobiusnordica.org